Suomenlahti

Rantakalaa myrskykelissä

Eväleikattu, istutettu meritaimen

Nyt virtasi. Ja virtasi muuten siinä määrin, että taimenelle sopivia "rajavirtoja" olisi löytynyt jo laiturin alta satamasta. Heti merenrantaan päästyämme totesimme merenkäynnin olevan myrskyn rajoilla. Edellisillan säätiedotus oli luvannut vielä ihan siedettävää tuulta, mutta tällä kertaa todellisuus pääsi yllättämään meteoroligiuskovaiset. Oli selvää, että mitään viisasta kalastusta emme pääsisi päivän aikana harrastamaan. Silloin kun tuulennopeus on lähempänä 20 m/s kuin 10 m/s, tietää jokainen edes hieman kuolemaa pelkäävä tasamaan tallaaja, että on parempi keskittyä makkaranpaistoon ja munienpuhalteluun, kuin kalastukseen. Ja tuota mukavaa, lämmittävää puhaltelua tarvittiin, sillä käytännössä vaatetus oli roiskevesistä märkä jo heti veneeseen astuttaessa. Hetken aallokossa ajettuamme päätimme vetää veneen suosiolla maihin ja nauttia eväistä sekä raikkaasta meri-ilmasta. Mittavan brunssin jälkeen suuntasimme kuitenkin vapojen kanssa kohti rantaa, ihan vain huvin ja urheilun vuoksi. Kovin korkealla toiveet eivät tapahtumien suhteen olleet; tuuli oli sotkenut rantaveden ja heittäminen rankkaan vastatuuleen tulisi olemaan vaivalloista, puhumattakaan rantamiehen suurimmasta ongelmasta - kalastusalueen rajallisuudesta.

Aloitimme lätkien paiskomisen kovaan vastatuuleen ja totta vie, kauas ei lusikka lentänyt. Jotain vallinneesta tuulen voimakkuudesta kertoo sekin, että S:n hieman liian ylös suunnattu heitto johti lusikan irrottamisen koivun latvasta. Ranta vaikutti kuitenkin kovan virtauksen ansiosta todella houkuttelevalta. Vain noin 50 metriä rantaa edettyämme sain heitettyä pitkän siivun ulapalle ja hetken uistinta nopeasti kelattuani vapa taipui tuttuun tapaan. Kala kiinni! Muutaman hyppysarjan ja lyhyen spurtin jälkeen noin kiloinen eväleikattu istari pääsi takaisin tuttuun elementtiin. Ei hassumpi alku.

Tästä innostuneena jatkoimme yrittämistä ja kohta S:n uistinta vietiin noin 100 metrin päässä ensimmäisestä ottipaikasta. Saman kaliiberin eväleikattu istari, mutta tällä kertaa pulskempi yksilö otti mielenkiintoisesta paikasta. Kala oli kyttäämässä saalisravintoa pienessä lahukassa. Kyseinen reikä oli kooltaan noin 10 x 10 metriä ja se oli yhteydessä muuhun vesistöön vain noin kolme metriä leveän pienoissalmen kautta. Kala otti ehkä jopa hieman yllättäen, erittäin lyhyellä heitolla aivan putaman pohjukasta. Vettä tuossa reiässä oli vain muutamia kymmeniä senttejä. Ottipaikan vierestä sain vielä yhden noin 1,5 kilon kalan seuraamaan aivan rantakiville asti. Niin hyvin kalan erotti matalasta vedestä, että jopa selän pilkut olisi joku nokkela voinut kalalta laskea. Kala kuitenkin kääntyi laiskasti takaisin syvyyksiin kölin ottaessa kallioon kiinni. Hieno tapahtuma. Juuri sellainen, minkä takia merellä viihtyy vuodesta toiseen.

Jatkoimme heittelyä vielä noin tunnin verran, mutta muita tapahtumia emme saaneet. Pieni happihyppely, jota myös kalareissuksi voisi kutsua, oli kuitenkin onnistunut ja virkistävä surkeasta kelistä huolimatta. Huomionarvoista oli, että taas kalat löytyivät tutuista paikoista. Ensimmäinen kala otti tismalleen samasta reiästä, josta viikko sitten karkuutin päivän viimeisen kalan. Toinen kala oli myös paikassa, jonka vierestä olemme saaneet monesti tapahtumia. Taas kerran olen asteen enemmän vakuuttunut siitä, että paikallistuntemus on kalastuksen ylivoimaisesti tärkein tekijä. Toki uittokikkailuilla ja viehevaihdoilla voi jotain marginaalista hyötyä saada, mutta mielestäni kalastuksen onnistumiseen vaaditaan onnen lisäksi rutkasti pohjatyötä ottipaikkojen kartoittamisen suhteen, olipa kyse sitten joki- tai merikalastuksesta. Hyvän syönnöshabitaatin omaavat paikat antava läpi vuoden tapahtumia - keväästä syksyyn, uittotekniikoista ja viehevalinnoista riippumatta.

Vedet noin 6,8 astetta kauttaaltaan.

- Olli