Suomenlahti

Vedet edelleen lämpimiä - ei haittaa!


Syksyn meritaimenkausi viskottiin viikonloppuna todenteolla käyntiin. Lauantaina aloittelin ensikertalaisen kanssa perusvarmoilta syyspaikoilta ja sunnuntaina jatkettiin Ollin ja Maken kanssa siitä mihin lauantaina olin jäänyt.

Lauantain aamupäivä tarjosi parin tunnin tahkoamisen jälkeen komean tapahtuman, kun ihan veneen vierellä hyppäsi korkealle ilmaan nykyistä mittaa hätyyttelevä taimen. Hetken yrittämisellä saimme kalan kahdesti seuraamaan pyytöjä, mutta ottiin asti eivät taidot riittäneet.
Pian bratwurstien jälkeen näkyi taas hyppy heittokantaman sisällä. Pari hetkeä myöhemmin kaveri pääsi väsyttelemään ensimmäistä meritaimentaan. Aavistuksen kutuväriä ottanut 56 senttinen oli kerännyt mukavasti lihaa kesällä ja päästeltiin kuvanoton jälkeen takaisin. Kaloja tuntui olevan lähistöllä enemmänkin ja parin seurion jälkeen oma vapani taipui kauden ensimmäisen ruokakalan vääntäessä vapaa!

Sunnuntaina keli oli astetta kovempi ja ajatuksena ollut ulkopaikkojen heittely päätettiin siirtää myöhemmäksi iltapäivään. Aamupäivän ensimmäinen tunti oli taas tyhjää, mutta onneksi Makke avasi pian hanat ja kiskaisi näytösluonteisesti viikonlopun toisen 56 senttisen. Kohta myös allekirjoittanut karkuutti kalan aivan rantaviivasta. Koska lauantain ottipaikoilta ei kaloja enää yllättäen löydettykään, paineltiin jonkin verran ulommaksi ja viskottiin pari tuttua matalikkoa. Näistä toisesta löytyikin varsin iso taimenparvi. Useiden seurioiden ja yhden hypyssä irronneen kalan perusteella paikalla oli kirkasta taimenta 1-3 kilon kokoluokassa.

Yhteenvetona todettakoon, että viikonlopun saalis oli loistava, varsinkin kun ottaa huomioon useat havainnot mittakaloista! Syksy näyttää mihin ollaan menossa, mutta mikäli näinkin merkittävä keskikoon kasvu on seurausta alamitan nostosta, tätä touhua voi jo rehellisesti kutsua urheilukalastukseksi. Niin ja ne vedenlämmöt olivat edelleen melkein 17 asteessa. Verrokkina kerrottakoon, että heinä-elokuun vaihteessa vesi oli joillakin paikoilla vain asteen enemmän. Tuolloin käytiin snorkkeleitten kanssa tutustumassa erään vuodesta toiseen pelittäneen ottiriutan profiiliin. Korkeasta vedenlämmöstä huolimatta kaloja on nyt tavattu sekä ulkoa että sisältä. Pelkästään ulkokareille on siis turha päristellä taimenta löytääkseen!


Kymmenpiikki


 

Kommentit