Kesä 2007 oli ainutlaatuinen Norjan kalavesillä. Sopulit olivat vallanneet parhaat telttapaikat, harjukset olivat massiivisia ja vuosikymmeniä kestänyt tienvarsisäännös poistunut Finnmarkin kalastussäännöstöstä. Niin sanottu "viiden kilometrin sääntö" oli aikaisemmin rajannut kaikki valtateistä kauempana sijaitsevat kalapaikat pois. Suuntasimme harjusten valtakuntaan.
 |
| Mestari, harjusten valtakunta ja soppakalat |
Matka jouduttiin tällä kertaa tekemään jo alkukesästä, kesäkuun loppupuolella, erinäisten valtion turvallisuutta koskevien velvollisuuksien vuoksi. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta päätimme uhrata myös pari päivää lohenkalastukselle sisävesikalastuksen lisäksi. Juhannus osoittautui auttamatta liian aikaiseksi ajankohdaksi - vedet olivat edelleen korkealla ja kylmiä, sekä lohet tiukasti vielä vuonon puolella odottelemassa otollisia nousuolosuhteita. Näin jälkiviisaana voisi todeta, että mikäli lohenkalastusta harkitsee harjoittavan alkukesästä Norjassa, on viisainta siirtyä suosiolla etelämmäksi tai pidättäytyä joissa, joihin nousu tunnetusti alkaa aikaisemmin. Suuret virrat kuten Teno ja Näätämö omaavat hyvää nousupotentiaalia heti alkukaudesta, ja pohjoisemmassa olevien pienien sekä karujen virtojen kalastus tuntui melko toivottomalta. Tämän ajatuksen vahvisti myös jokien saalispäiväkirjat.
 |
| Porsaat pesässä |
 |
| Pakollinen lettukuva |
Pari lupaa eri lohijoilla latisti suurimmat lohenkalastushalut ja päätimme keskittyä alkuperäisen suunnitelman mukaiseen sisävesikalastukseen. Kohteeksi valikoitui Kautokeino ja sen lähialueet. Laajentuneiden kalastusmahdollisuuksien vuoksi päätimme tehdä pienen vaellusreissun erämaahan ja katsoa, onko ruoho todellakin vihreämpää yli viiden kilometrin päässä valtatiestä. Ja kyllä, se on.
Karttoja emme olleet etukäteen hankkineet, vaan jättäydyimme paikallisten turistikeskusten tarjonnan armoille. Eräässä infopisteessä karttoja ei myytäväksi asti ollut, mutta ystävällisesti myyjä kopioi meille mustavalkokopiot maastokartasta ja pääsimme aloittamaan vaelluksen. Aitoa huolenpitoa naiselta tuntui löytyvän kun hän yhden kopion sijasta antoi matkaan useamman kopion kartasta, jos vaikka se karttaa kantava kaveri sattuisi tippumaan suonsilmään.
 |
| Vaikeaa maastoa |
Jonkin matkaa Kautokeinosta Karasjoelle päin ajettuamme jätimme auton lähelle puroa, jonka vartta oli tarkoitus kävellä järvelle. Maasto osoittautui kuitenkin varsin haastavaksi ja olimme pakotettuja nousemaan tunturiin. Muutaman suoylityksen ja harharetken jälkeen löysimme tiemme tunturijonon päälle ja matkanteko helpottui selvästi. Olimme onnistuneet taas tekemään helposta vajaan kymmenen kilometrin matkasta tuplasti pidemmän. Normaalia toimintaa näissä piireissä, missä mennään sinne minne nenä näyttää ja tuuli kuljettaa.
 |
| Tunturijonon päällä |
Reilun neljän tunnin vaelluksen jälkeen saavuimme järven rannalle. Järvi vaikutti kohtuullisen kokoiselle lätäkölle syvine rantoineen. Kiintokohteeksi ottamamme jokiluusua näytti mainiolle ottipaikalle, joten pystytimme teltan sen tuntumaan, jotta huolto onnistuisi helposti. Kauaa ei ruokakalojen hakemista tarvinnut yrittää, vaikka silmät olivatkin jo melko ristissä pitkälle aamuyöhön venyneen vaelluksen jäljiltä. Muutama heitto jokiluusuaan ja pienehkö soppakala ylös. Hyvä alku. Myös itse purossa tuntui elämää olevan, sillä suuret harjukset nousivat välillä pintaan hakemaan ravintoa jättämällä suuret tuikkirenkaat. Hyvin suunnattu heitto ensimmäiseen suurempaan purossa olevaan poteroon ja taas harjus kiinni. Tällä kertaa kala tuntui vauraammalta ja vapa taipui jo melkein kahvaan asti. Lyhyehkön väsytyksen jälkeen rannalla makasi yli puoli metriä harjusta. Ilta jatkui kaloja väsytellessä ja muutaman ruokakalan jälkeen oli aika vetäytyä lepäämään. Paikka vaikutti todelliselta harjusten valtakunnalta.
 |
| Puro ja järvi |
 |
| Soppakalat |
Kommentit
Lähetä kommentti