Ruotsi, Gotlannin saari

Keväällä 2011 keväinen ulkomaanmatka sijoittui Ruotsin parhaille meritaimenvesille Gotlantiin edellisen vuoden tavoin. Reissu oli alueelle toinen peräkkäinen. Paikka tuntuu olevan tällä hetkellä suomalaisten perhokalastajien yksi muodikkaimmista kohteista. Eikä syyttä. Saari on täynnä luontaisen meritaimenkannan omaavia puroja ja jokia, jotka tuottavat paljon syönnöstävää kalaa Itämeren altaalle. Suuri osa kaloista jää kuitenkin kasvamaan saarta ympäröiville vesialueille ja ne ovat rantakalastajan ulottuvilla koko kylmän kauden ajan, huippusesonkien ollessa syksy ja kevät. Kalastus keskittyy siis pelkästään merialueelle ja purot toimivat vain lisääntymisalustoina. Gotlannin meritaimenet ovat ainutlaatuisia käyttäytymismalliltaan: ne vaeltavat jo hyvin nuorina mereen syönnökselle, joten puron kuivuminen hyvin vähävetiseksi ei vaaranna kalakantoja. Evoluutio on siis tehnyt hyvää työtä. Metsästys & Kalastus -lehdessä oli taannoin hyvä artikkeli Ahvenanmaan puroista. Gotlantilaista alkuperää olevaa mätiä on istutettu Ahvenanmaan pieniin ojiin ja kotiuttaminen on joillakin puroilla onnistunut ilmeisen hyvin. Hienoa ja arvokasta työtä. Toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa nauttimaan laadukkaasta rantakalastuksesta myös Suomen merialueilla !

Mies ja helikopteri...

Olimme varanneet lauttamatkat ja majoituksen hyvissä ajoin edellisvuoden majoituspaikasta. Reissu sijoittui huhtikuun lopulle. Aika ei välttämättä ole vielä parasta niiden kirkkaiden ja pulskien kalojen kalastukseen, mutta sopivaa "korvikekalastusta" ja lomailua se on ennen silakan kutua ja todellisen kalastuksen alkamista kotivesillä. Tähän aikaan vuodesta saalis koostuu lähinnä edellisenä syksynä kudulla käyneistä taimenista, talvikoista. Toki sattumalta voi kirkkaita kaloja narrata, mutta se on hieman epätodennäköisempää. Tällöin kalastusta joutuu keskittämään kauemmas jokisuista, jolloin tärppiväli harvenee, mutta kalojen laatu paranee.

Aloitimme kalastuksen tutulta rannalta, josta ei tietoa internetin keskustelupalstoilta vielä toistaiseksi ole löytynyt. Ehkä hyvä niin. Paikka oli edellisvuonna antanut hienoja tapahtumia kirkkaiden muodossa ja poltteet kalalle olivat kovat. Ongimme ensimmäisen illan kuitenkin puhtaasti tyhjää.

Seuraavana päivänä suuntasimme monille varmasti tutulle apajalle, josta alkoikin tulla mukavasti tapahtumia. Mestari huikkasi taimenen seuraavan matoperhon perässä jalkoihin asti, kuitenkaan koittamatta ottaa sitä. Tapahtuma ei jäänyt pahemmin harmittamaan, koska kyseessä ei ollut mikään monsteri. Seurailu kuuluu pelin henkeen ja jotenkin siihen on vain jo turtunut pahasti. Kalastelimme hetken saamatta lisää tapahtumia.

Monille tuttua rantaa

Jäin pitämään pientä kahvitaukoa rannalle ja Mestari jäi kalastamaan seuraavaa hyvän näköistä poukamaa. Makeisia syödessä, kahvia juodessa ja auringosta nauttiessa huomasin sivusilmällä vesiroiskeita. Ilmassa oli noin neljä kiloa kalaa. Vapautus oli nopea, sillä kala meni menojaan heti laskeuduttuaan yläilmoista veteen. Valehtelematta taimen hyppäsi vähintään metrin korkeuteen. Kaukaa katsottuna näytti, että kala olisi yrittänyt hypätä suoraan syliin. Kala oli ottanut perhoon aivan jalkojen juuresta ja tartutus oli epäonnistunut. Kalatapahtuma oli Mestarin ensimmäinen perhovavan kanssa merellä, joten pohjaksihan sitä kalaa oli luultu. Sillä lailla. Pieni läksytys ja piikittely oli siis paikallaan.

Sopivan tyyntä keliä

Kalastelimme koko rannan sivun saamatta lisää tapahtumia. Etenimme aivan niemen kärkeen josta sain ensimmäisen kalatapahtuman. Meri oli lähes peilityyni ja kahlasin varovasti klintin reunaa kohti. Noin 10 metriä ennen äkkisyvää heitin matoperhon aivan kallion reunaan kiinni. Kerkesin strippaamaan siimaa sisään vain yhden vedon ja tunsin kalan olevan kiinni. Lähdin kävelemään suoraan rantaa kohti ja rantaveteen päästyäni koppasin kalaa pyrstöstä kiinni. Ajattelin että yksi valokuva on saatava todistusaineistoksi kalasta. Otimme nopeasti pienestä talvikosta kuvan ja kala sai luvan mennä takaisin mistä oli tullutkin. Jatkoimme kalastusta hieman kalasta innostuneina. Niemen sisällä olevassa poukamassa pyöri taimenia pinnassa, mutta kovin vaikeita saalistettavia olivat. Sain paikalta hieman alamittaisen kalan, joka oli yllättäen peilikirkas. Loppupäivä sujuikin sitten tyhjää pyytäessä.

Matoperhoon erehtynyt pieni talvikko

Parin seuraavan päivän osalta kalastus oli sitten enemmän tai vähemmän tyhjän pyytämistä. Onnistuin saamaan yhden talvikon, mutta muita tilastomerkintöjä emme päässeet kirjaamaan ylös. Sää jatkui tyynenä ja helteisenä. Tällä oli varmasti myös osittain tekemistä syönnin kanssa. Ehkä kalat olivat hieman aralla päällä.

Pari päivää ennen pois lähtöä kävimme kartoittamassa hieman tuntemattomampia kalavesiä kaukana jokisuista. Ajattelimme luottaa lottotaktiikkaan ja metsästää riskillä sitä isoa ja kirkasta taimenta. Kalastimme koko aamupäivän tyhjää ja usko meinasi välillä hiipua. Jatkuvat kahvitauot kuitenkin piristivät ja luotto omaan tekemiseen säilyi. Iltapäivällä heitellessäni äkkisyvän myötäisillä heitoilla nopeasti edeten, sain päivän ensimmäisen tapahtuman. Matoperhon perässä seurasi muutaman kilon kirkas torpedo. Kädet kumminkin jäätivät taas pahemman kerran ja muutamasta nopeasta tiputuksestakaan huolimatta kalan iskurefleksit eivät lauenneet. Hopeaharkko jäi hetkeksi palloilemaan klintin reunalle vain vavan mitan päähän. Kala oli niin lähellä, että pystyin erottamaan sen silmät ja kiduskannet selvästi kirkkaassa vedessä. Jos vavassa olisi ollut terävämpi kärki olisi seivästäminen ollut mahdollista. Noin parikymmentä sekuntia tuntui minuuteilta. Suu jäi kirjaimellisesti auki ja kädet oli lukossa. Kala teki muutaman laiskan potkun ja häipyi takaisin syvyyksiin sinne mistä oli tullut. Tällaista meritaimenen kalastus välillä on. Arvaamattomuus ja haasteellisuus tekevät kalastuksesta kiehtovaa. Kalastelimme vielä hetken ja päätimme puhaltaa pelin poikki. Oli aika siirtyä takaisin majoituspalveluiden piiriin.

Isojen taimenten kotia

Kävimme toiseksi viimeisenä iltana samalla paikalla, josta isomus oli karannut mestarin koukusta. Paikalla oli taas mukava parvi kaloja ja tärppejä saimme hetkessä lukuisia. Käytin yhden talvikon rannalla ja pian myös Mestarin ensimmäinen mereltä perholla saatu meritaimen oli tosiasia. Kala oli jo selkeästi kirkastunut, paksussa lihassa oleva kahta kiloa hipova taimen. Vielä lopussa saimme hyviä tapahtumia ja Mestari taisi pidemmän aikaa uittaa myös yhtä hieman parempaa kalaa. Kaikki tapahtumat tulivat juuri ennen kuin aurinko painui kokonaan horisontin alle. Reissun loppu menikin sitten Mestarin osalta mahataudissa ja pahimmat poltteet oli myös itseltäni poissa. Tapahtumia emme enää saaneet.

Matoperhoon iskenyt talvikko. Tälläkään reissulla perhoa ei vaihdettu.
Mitä sitä turhaan hyväksi todettua on mennä vaihtamaan.

Reissun jälkeen Gotlanti vaikutti meidän osalta hieman nähdyltä paikalta ja päätimmekin, että talvikoiden onkimisen takia ei tarvitse enää Ruotsiin asti lähteä lähitulevaisuudessa. Gotlannissa positiivisia puolia ovat saaren loputtomat potentiaaliset rannat ja sen soveltuvuus perhokalastukseen. Klintit ovat kuin tehty perhokalastukseen ja kalastus onkin vaivatonta rannalta käsin. Alue on kuitenkin varsin tuuliherkkä ja maininkien seassa kahlailua on harrastettava maltilla.

Vastaavia paikkoja ei maailmalla ole.

Lue myös vuoden 2010 reissukertomus saaresta.

--- Olli