Norja, Ensimmäinen reissu

Viime kesänä perinteisen pohjoisen reissun teimme kahteen otteeseen. Ensin heinäkuussa kaksi ja puoli  viikkoa armotonta lohenkalastusta, jonka jälkeen elokuun lopussa teimme vielä viikon reissun. Yhteensä kiersimme kesän aikana seitsemän eri lohijokea, joista uusia oli neljä. Neitsyys meni siis taas monella eri joella ja sulkia tuli hattuun, tosin vähän huonommin kalojen muodossa. Uusien paikkojen kiertämisessä on mielestäni oma viehätyksensä. Jokaisella joella on oma profiili ja omat ottipaikkansa, joten asiat joutuu väistämättä opettelemaan aina uusiksi uudelle joelle mentäessä. Ja mikäs sen palkitsevampaa, kun saa uudella joella tapahtumia tai peräti kalan ! Löytämisen ja uuden oppimisen riemua siis. On meilläkin toki omat pakolliset kohteet jokaiselle vuodelle, mutta ei niitäkään jaksa tahkota kahta tai kolmea lupaa enemmän - oli kalatilanne mikä hyvänsä. Tämä tarina kertoo ensimmäisen, pidemmän reissun tapahtumista.

Tuuletettu kaksio on mitä parhain majoite lohipummille

Koko kesän aikana monilla joilla vesitilanne oli ollut hyvä ja vettä oli riittänyt myös pienemmissä joissa. Kuitenkin heinäkuun kovat sademäärät nostivat vedenpinnan monessa vesistöissä tulvalukemiin ja se vaikeutti kalastusta. Korkea ja kylmä vesi sotki veden ja samalla myös ottipaikat menivät uusiksi. Myös kalat vaikuttivat melko passiivisilta. Syönnin sijaan lohilla tuntui olevan mielessä parittelu ja parhaat kutupaikat yläjuoksulla. Kalat siis nousivat nopeasti jokea pitkin, eivätkä paljoa levänneet alajuoksujen meanderoivilla, hitaasti virtaavilla jokipätkillä. Koska tummien kalojen kalastus ei kiinnostanut, päätimme lyödä päätä betoniseinään ja yrittää sitkeästi kalastaa alajuoksuja. Vuosi 2011 oli myös hyvä sopulivuosi ja sen varmasti kaikki pohjoisessa käyneet huomasivat. Iso ego, pieni eläin. Tarvitseeko muuta edes sanoa.

Näitä kavereita ei ole ikävä

Aloitimme kalastuksen pieneltä lohijoelta, jolta niitetään sen kokoon nähden mukavia saaliita vuosittain. Saavuttuamme perille pitkän ajomatkan jälkeen, keskityimme ensimmäisenä iltana kalastamaan yläosan taimenpaikkoja. Luvanmyyjä kehui alueella olevan suuria taimenia, mutta meidän turistien houkutuksiin ne eivät alentuneet iskemään. Saaliiksi tuli ainoastaan joitain pienempiä ~30 cm mittaisia paikallisia asukkeja. Myös lohia alueelle asti nousee, mutta niitä emme havainneet. Kalat olivat vasta aloittaneet päänousun.

Pomperoa siimaan

Ei se aina kellu niin kuin pitäisi

Toisena reissupäivänä keskitimme kalastuksen alajuokselle ja lohia näkyikin paljon. Kävelimme jokirantaa pitkin noin kahden-kolmen kilometrin verran ja opettelimme uusia ottipaikkoja. Vettä tuli jatkuvalla syötölllä, mutta kalojen nousuhalua se ei tuntunut paljoa lannistavan. Hyppyjä näkyi vähän jokaisessa mutkassa ja painanteessa. Joen virtapaikat ovat erittäin matalia ja kaloja löytyi hämmästyttävän matalista sekä mitään sanomattomista paikoista. Normaalisti kyseisenlaiset paikat jäisivät kalastamatta, mutta ei tällä joella. Lohen on pakko hakea asentopaikkaa huonommastakin paikasta jos parempaa ei ole yksinkertaisesti tarjolla. Kalastelimme potentiaalisia paikkoja lävitse saamatta sen kummempia tapahtumia. Häröillessäni keskellä pajupusikkoa törmäsin mukavaan valvojaan ja vaihdoimme kuulumiset. Sateet olivat kuulemma nostaneet muutaman päivän aikana vettä reilusti ja kalojen ottihalut olivat olleet kadoksissa. Veden ollessa matalemmalla oli hitsiperhot ja pinturit antaneet hyviä saalita. Sateet olivat myös laskeneet veden lämpötilaa. Tällä oli varmasti vaikutusta ottihaluihin.

Lohimiehen toiveikas ote

Valvoja jätti kohteliaasti poolin kalastettavakseni. Ongin paikan, mutta tällä kertaa tulosta ei tullut. Myös Mestari saapui pajupusikoiden kätköistä ylävirran puolelta ja ihmetteli äkillistä häviämistäni alavirtaan. Tämä johti pieneen ajatustenvaihtoon. Tuttua varmasti kaikille veljen tahtomattaan omistaville. Myös ylempänä oli ollut hiljaista hyppyjä lukuunottamatta. Keittelimme kahvit, söimme eväitä ja annoimme poolin rauhoittua. Luovutin heittovuoron ja jäin seuraamaan tilanteen kehittymistä. Hetken odottelun jälkeen virittelin onkivehkeet kuntoon ja aloitin onkimisen. Yllättäen alavirrasta kuului mekastusta, mutta en sille kovin suurta painoarvoa antanut. Myöhemmin selvisi, että matalalla niskalla oli käynyt kala kiinni, mutta kuitenkin päässyt irtoamaan. Jatkoin kalastusta ja katsoin putkiperhon kunnon. Onnistuin kuitenkin survomaan koukun väkästä myöten peukalooni, joten oma kalastus loppui siihen paikkaan. Matkassa ei tietenkään ollut sivuleikkureita tai edes kunnon pihtejä. Jouduin vääntämään koukun kärjen nahan läpi ja puristamaan väkäsen kasaan. Vanhat suonipihdit oli melkoista meltorautaa, joten väkänen ei poistunut kunnolla. Jouduin viilaamaan loput väkäsestä viilalla ja pujotin koukun pois peukalosta sisäänmenoaukon kautta. Yllättävän kivuttomasti se tuli ulos, vaikka väkänen ei aivan täydellisesti ollut poissa. Koukkuna oli muuten Kamasanin B990. On muuten vahvalankainen. Kuin ihmeen kaupalla mitään tulehdusta ei päässyt peukaloon myöhemmin syntymään. Jatkoimme kalastusta hetken ja päätimme lähteä yöpuulle.

Pomperointia

Kalapaikkaa

Seuraavana päivänä aurinko poltti pilviin reikiä ja valoilmiö oli todellisuutta. Kalastus oli mukavaa lähes helteisessä säässä, mutta kalantulo ei meillä parantunut. Mukava oli nähdä erään vanhemman naishenkilön onkimista. Keskustelimme kalastuksesta, kalapaikoista ja ottiperhoista. Aivan kaikkea ei kouluruotsilla pystynyt ymmärtämään, sen verran paksua Norjaa suusta tuli. Pienelle vihreälle bomberille tuli hyväksyntä ja se pääsikin taas kerran siimani päähän. Pyydimme vielä pari tuntia tyhjää ja tänä aikana kyseinen henkilö onki pari tittiä pakkaseen. Vaikutti siltä, että lohta oli ennenkin ongittu. Päätimme pitää tähän väliin välipäivän ja vaihtaa lääniä.

Siima saa kyytiä

Seuraavana vuorossa oli keskikokoinen lohijoki, meille täysin tuntematon kohde. Ostimme suosiolla muutaman luvan yhdellä kerralla, jotta aikaa jäisi uusien ottipaikkojen opettelun lisäksi myös itse kalastamiselle. Aloittelimme kalastuksen kirkkaiden nousukalojen toivossa täydellisellä lottotaktiikalla ja otimme suunnaksemme jokivarren tien vierestä täysin älyvapaasti. Tämä taktiikka osoitti taas kerran typeryytensä ja löysimme itsemme keskeltä soista pajukkoa hyttyshelvetistä.

Vaikeakulkuista maastoa

Erästä poolia

Tärpin odotusta

Noin puolen tunnin rämpimisen jälkeen pääsimme jokivarteen, joka oli erittäin vaikeakulkuinen. Satuimme mukavan virtapaikan kohdalle, jossa näkyi vastanousseita kirkkaita lohiparvia jatkuvasti nousemassa. Olimme osuneet mukavaan saumaan. Kalaa näkyi niin pohjassa kuin ilmassa jatkuvasti. Kova kiire kaloilla tuntui olevan, kun ei paljoa pinturit, hitsit tai edes uppoperhot kiinnostaneet. Siirryimme ylävirtaan seuraavalle isommalle poolille. Pohjassa näkyi kivasti lohia sekä merirautuja, mutta ne pitivät meitä lähinnä pilkkanaan. Grillasimme makkaraa kalan puutteessa ja nautimme luonnosta. Ruokatauon jälkeen huomasimme tulvan syöneen uuden uoman poolin yläpäähän. Uusi uoma ei ollu kuin arviolta 1-2 metriä leveä,  mutta huomattavan syvä. Kalat eivät uskaltaneet nousta matalan ja leveän uoman kautta, vaan ne olivat jääneet kapeaan uomaan loukkuun odottamaan nousua. Saimme tästä uomasta illan aikana lukuisia tärppejä ja muutaman kalan kanssa pääsimme köydenvetoonkin, mutta tällä kertaa lohet veivät pidemmän korren. Oli aika suunnata teltalle nukkumaan.

Vesi oli tulvakorkeudella

Tulvatasankoa

Kalastelimme seuraavan päivän opeteltuja pooleja, mutta tärppejä ei kuulunut. Joki vaikutti hiljentyneen ja nousukalojen menneen menojaan ylävirtaan. Vain joitakin sattumahyppyjä näkyi ilmassa ja pohjassa lekotteli yksittäisiä apaattisen näköisiä lohia.

Yksi lukuisista pooleista

Viimeiseksi päiväksi päätimme mennä katsomaan ylävirran ottipaikkoja. Kalastajamäärät täällä olivat huomattavasti suuremmat ja parilla poolilla pyöri jopa rinki. Menin parhaan näköiselle poolille jututtamaan paikallisia alkuasukkaita ja keitin kahvit heittovuoroa odotellessa. Vanhat konkarit naureskelivat vanhalle Shimano Perfection 8,6' #5-6 yhden käden sotaratsulleni. Lohta kuuluisi kuulemma onkia kahden käden vavalla. Varmaankin sen takia koska aina ennenkin on niin tehty ? Kahvia keitellessä paikallinen kaveri rantautti pienen tummuneen titin rannalle. Siirryin heittovuoroon ja heti ensimmäisellä laskulla sain kosken alta tärpin Vihreään Uppobomberiin, mutta tartutus epäonnistui. Paikalliset kaverit oli joitakin kaloja siitä jo aamun aikana nostaneet ja auringon noustua tapahtumat olivat kuulemma vähentyneet.
Paikalliset onkimiehet pakkailivat tavarat ja häipyivät takaisin kotiinsa, joten jäimme vielä hetkeksi yrittämään. Heitimme ison poolin lisäksi ylä- ja alapuoleisen kosken pienimuotoisia taskuja ja peilejä. Onnistuin tartuttamaan pikkuvavalla ja hitsillä keskeltä yläpuolista koskea mukavan kokoisen lohen, mutta kauaa se ei siiman päässä viihtynyt, vaan karkuutus oli tosiasia. Reissu ei siis lähtenyt kovin onnekkaasti liikkeelle. Tapahtumien puutteesta kalattomuus ei kuitenkaan johtunut.

Kuvassa ottipaikkaa

Sitten oli aika siirtyä tutummille vesille. Kalastelimme tuttuja ottipaikkoja ensimmäisen illan ja onnistuin narauttamaan hieman tummuneen, pienen titin Vihreällä Uppobomberilla. Samana iltana alkoi vuorokauden mittainen sadejakso, joka värjäsi veden ruskeaksi ja nosti sen tulvakorkeudelle.Korkea vesi teki kalastuksesta haastavaa, koska upposiimojen käyttö on kiellettyä. Seuraavana yönä saimme kuitenkin  vastanousseen meritaimenen, jolle taisi mittaa kertyä jopa maagiset 60 senttiä. Kala otti kuulemma aivan rantapenkasta. Ilmeisesti kalat tykkäsivät kulkea hieman lähempänä rantaa tulvavedellä tai sitten kala seurasi perhoa keskivirrasta asti. Titti pääsi kalakeittoon perunoiden kaveriksi ja taimenesta tuli mahtavaa graavia sekä pannukalaa.

Kaunis, vastanoussut meritaimen

Kokeilimme tuuriamme vielä eräällä joella, mutta huono tuuri seurasi meitä jatkuvasti. Pudotin neljä kalaa yhden aamun aikana hitsistä. Taisi edellisiltanakin muutama lohi meiltä tippua. Kalat olivat taas aivan oudoissa paikoissa ja sain tartutettua yhden titin vain noin muutaman kymmenen sentin syvyisestä vedestä. Huomion arvoista oli, että muut uppoperhoilla kalastaneet jäivät ilman tapahtumia, kun taas hitsi tuntui laukaisevan ottirefleksin tehokkaasti. Joelta lähtiessä saimme ongittua pari merirautua evääksi ja niistä tulikin loistava päivällinen. Toinen nappasi yllättäen hitsiin ja toinen Vihreään Bomberiin.

Rautuja ja ottiperho

Syönnöstä

Katkaperho

Yksi tuhatveljistä

Päätimme kokeilla hieman merikalastusta tähän väliin ja taimenet tuntuivatkin olevan hyvällä syönnillä. Sain kahdeksan 1-2 kiloista kirkasta torpedoa, mutta ne joutivat pääasiassa takaisin kasvamaan. Mestari taisi napata isoimman taimenen ja myös vierailevaa tähteä onnisti loppua kohden. Ei sitä punalihaista kyllä paljoa ilman närästystä voi päivässä syödä. Kalastus oli merellä mukavaa ja perhot yksinkertaisia. Ottiperhona toimi pieni katkaperho, johon olin dubannut rungon pinkistä Ice Dubbingista ja pyrstöön sitonut muutaman ruskean karvan.

Paikallinen kaveri kantoi akanvirtaan jumittuneita kaloja kalaportaisiin

Lohi !

Tässä vaiheessa kalastuskiintiö rupesi olemaan aika täynnä ja päätimme palata lohikantaan. Suuntasimme tällä kertaa meille ennestään tuntemattomalle, hieman suuremmalle lohijoelle. Otimme luvat lohiportaiden alapuoliselle lupa-alueelle ja päätimme mennä sinne yöksi kalaan. Ilma oli helteinen ja meidän lisäksi paikalla ei ollut kuin tummia lohia ja paikallisia onkipoikia. Kauheasti raportoitavaa tästä illasta ei kertynyt ja itse pyydin puhtaat ämpärit. Mestarin siimassa kävi tasaisesti lohia, mutta karkuutusprosentti oli tälläkin kertaa täydet sata. Kävimme joella vielä seuraavana aamuna, mutta suurin into oli jo valunut pois kalastuksesta ja mielessä siinti paluumatka varaneuvostoliittoon.

Riippusilta

Pomperointia kalan päälle

Kalastusaluetta

Reissusta jäi päällimmäisenä mieleen lukemattomat karkuutukset. Tämän tuloksena Mestari on kieltäytynyt kaksihaarakoukkujen käytöstä tulevaisuudessa ja perhopenkistä saa syntyä enää vain yksihaaraisia malleja. Jotenkin myös oma luotto hävisi kaksihaarakoukuista. Ei noin paljoa karkuutuksia saa tulla. Laiskana miehenä sitä on käynyt mielessä myös,  että sitoisi kaikki perhot saltwater -koukkuihin niin ei tarvitsisi sitoa enää erikseen meriperhoja ja jokiperhoja.

Tähänkin raporttiin löytyisi HD-laatuista videomateriaalia ja sitä saatetaan yleisön pyynnöstä tulevaisuudessa lisätä.