Yhteenveto kevään meritaimenen kalastuksesta

Tämä kulunut kevät tarjosi parasta meritamenen kalastusta vuosikausiin. Edellisen lauseen voi varmasti allekirjoittaa kaikki merellä aktiivisesti liikkuvat kalastajat. Raportteja hienoista kaloista kuului jatkuvasti ja tätä juhlaa pääsimme todistamaan myös itse eräänä sumuisena aamuna. Keltaiseen kevennettyyn iski 4,7 kiloinen järkäle, joka minuuttia myöhemmin saatiin kammettua veneen paremmalle puolelle. Heti otissa koko vedenpinta värjäytyi verenpunaiseksi kalan ympäriltä. Taimenen epäonneksi yksihaarakoukku oli tarttunut kiduskaareen kiinni ja kala veresti itse itsensä.

Lisäksi kevät tarjosi paljon myös muita hienoja hetkiä, kuten ensimmäisen mitallisen perhotaimenen Suomen merialueilta. Ja ei muuten tullut Haililla leijuttaen, vaan Surf Candyä nopeasti stripaten. Perhokalastus on mukavaa puuhaa myös merellä, mutta vaatisi huomattavasti tilavamman veneen. Tällä hetkellä pienen veneen ohjaus tuulessa ja perhosiiman käsittely tuottaa liikaa päänvaivaa, joten on pakko tyytyä pääasiassa uistimen heittelyyn. Ei siinäkään toki vikaa ole, hienoa puuhaa ja sopivan rentouttavaa.
Pakollinen kenkäkuva
Poikkeuksellista keväässä oli kalojen kova syönti jo alkukaudesta. Kala rupesi puremaan viehettä jo alkukaudesta veden ollessa vielä 4 asteista. Mittakalojen osuus kokonaissaalista oli tänä keväänä huomattavan suuri ja mukavaa oli myös huomata eväleikkauksien yleistyminen Suomen vesialueilla. Karkeasti arvioiden noin puolet kaloista oli eväleikattuja. Tämä lisää entistä enemmän kalastajien mahdollisuutta  keskittää pyynti vain istutettuihin kalakantoihin.

Ja lopuksi pakolliset niksit. Siirtyminen pienien kevennettyjen, tuplauistinrenkaiden ja sinkkukoukkujen käyttöön moninkertaisti ylöstulleiden kalojen määrät edellisvuosiin nähden. Vain yksi parempi muutaman kilon kala pääsi tippumaan tärpin jälkeen.

Kommentit