Viro

Rantaa
Huhtikuun alussa kävimme tutustumassa eteläisen naapurimme taimenvesiin. Kovin paljoa informaatiota alueen kalastuksesta ei ole ainakaan internetistä löydettävissä, joten rantojen suhteen joutui toteuttamaan kokeile ja erehdy -taktiikkaa. Tällä kertaa kuitenkaan säät eivät sallineet tehokasta kalastusta, joten keskityimme lähinnä tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Kalastus rajoittui pääasiassa viimeiseen aamuun ja silloin emme kalojen kanssa onnistuneet pääsemään kontaktiin. Myös kevättulva oli Eestissä pahimmillaan ja laskujoet värjäsivät edustoja ruskeaksi. Kirkasta vettä löytyi sitten yleensä noin kilometrin päästä jokisuita. Sinäänsä tuolla ei niin väliä ole, sillä Eestissä kalastus on hyvin rajoitettua jokisuiden ympäristössä.

Potentiaaliahan Eestissä on runsaasti kalastusmatkailumaaksi. Viron rannikko on lähes paljas saaristosta, joten kalastus on mahdollista myös veneettömälle. Maassa on runsaasti taimenjokia ja niillä menee hyvin, ainakin jos vertaa niitä meidän omiin.

Hintaa reissulle ei paljoa tullut, kun kolme miestä oli matkassa. Autolautan sai halvimmalla Eckerö Lineltä, olisiko ollut parinkymmenen euron luokkaa per mies. Majoitushinnat ovat Eestissä viime vuosina nousseet, mutta majoittuminen kohtuulliseen hintaan on vielä mahdollista. Meille majoitus maksoi aamiaisen kanssa 20 euroa yö per naama. Aamiainen oli runsas ja monipuolinen - muita asiakkaita ei silloin ollut. Jos ei vielä tänä syksynä uusiksi, niin viimeistään taas ensi keväänä uudelleen !


Härväämistä









Kommentit