Vancouver Island, Kanada

Vancouver Islandin kalastusmaisemia

Viime syksynä reissukohteena oli Kanadan länsirannikolla sijaitseva Vancouverin saari. Reissun päämääränä oli tutustua paikallisten eväkkäiden sielunelämään ja nauttia paikallisesta luonnosta. Valitettavasti tehometsätalous on Suomen lisäksi suosiossa myös Kanadassa, joten aika harvassa vanhat ikimetsät alueella ovat - palan tästä luonnontilaisesta ympäristöstä voi kuitenkin vielä aistia käymällä saaren muutamilla luonnonsuojelualueilla. Muutenhan paikka on kalastajan paratiisi. Kalaa riittää, eri saalislajeja on runsaasti eikä lentoliput ja eläminen paikanpäällä ole turhan tyyristä touhua. Reissun tekeminen on mahdollista ihan opiskelijabudjetilla jos vain on valmis astumaan välillä pois "mukavuusalueelta". Alue on suomalaisten suosiossa, joten myös informaatiota alueesta löytyy hyvin.

Autolautalla matkalla kohti saarta

Aamuyön tunneilla 24.9 lähdimme Helsinki-Vantaalta matkaan kohti Amerikan lohiapajia. Perille päästyä sää oli helteinen, mutta jo seuraavana aamuna asioiden todellinen laita selvisi kun mukava syystaifuuni päätti pyyhkäistä saaren yli. Jo ennestään saarella oli satanut koko syksyn vettä ja nyt uudet rankkasateet nostivat vedenpinnan erittäin korkealle. Rantapusikoihin noussut tulvavesi teki kalastamisesta lähes mahdotonta ja veden mukana liikkui jättimäisiä tukkeja. Vaarallista touhua. Kerran uudelle mantereelle oli tullut lähdettyä niin olihan se pakko myös onkia, vaikka Juha Föhr & Co. muuta olisi halunnut. Löytämässämme pienessä poolissa oli mattona kalaa, jotka paljastuivat tummuneiksi kyttyrälohiksi. Ei siis mitään mieleistä kalastettavaa. Lyhyen yrittämisen ja monen epäonnistumisen jälkeen joku yksilö kuitenkin suostui myös kuvattavaksi. Tyynenmeren lohi ei mielellään hae perhoja pinnasta, joten upposiimojen käyttö on melko välttämätöntä. Hyväksi havaittuja välineitä ovat esimerkiksi järeät yksikätiset uppoavalla wf -siimalla tai kaksikätiset esimerkiksi skagit-siimalla varustettuna. Ainakin tulvavedessä kaksikätinen oli huomattavasti helpompi käsitellä. Ottiperhoja oli tälle reissulle pyöritelty satoja. Positiivisimman yllätyksen teki Intruder malli, joka piti erittäin hyvin kalat kiinni, joskin osa tärpeistä ei tuntunut oikein tarttuvan. Tein Intruder perhot perinteisiin Waddington-runkoihin ja koukunpidikkeen tein paksusta kuitusiimasta taittamalla sen kaksinkerroin ja sitomalla sen suoraan runkoon kiinnni. Koko komeuden vahvistin vielä pikaliimalla alusrungon osalta.

Ryssänlohi

Normikeli ja pikkupooli

Korkeat vedet siis tekivät jokikalastuksen erittäin haastavaksi, joten kalastus jäi hieman tehottomaksi. Kävimme jonkun kerran muun muassa ensimmäisessä kalakohteessamme ja siellä pyöri jatkuvasti lohia. Yhden isomuksen kanssa pääsin hetken aikaa vääntämään. Kovasta virrasta poolin alapäästä tarrasi joku lajin edustaja kiinni, mutta kalan ottaessa meren suunnaksi loppui leikki lyhyeen. Kala vei siimaa väistämättä kelalta ja jouduin kiristämään jarrun äärirajoille. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt kalaa ja jouduin antamaan lisäpainetta kädellä, jolloin siima meni poikki. Intruderi ja kala sai jatkaa elämäänsä joessa. Kovat tuulet jatkuivat edelleen ja se sulki pois merikalastusoption. Olimme jo hyvissä ajoin varanneet oppaan yhdeksi päiväksi, mutta edes opas ei voinut säitä muuttaa. Keskityimme siis potentiaalisten kalapaikkojen tarkasteluun tulevia päiviä varten. Meidän kannaltamme opaspäivästä saatava hyöty jäi vähäiseksi, mutta toisaalta samalla sai hyvää tietoa kalastussäännöistä ja paikallisista kalastustavoista.

Valoihme, Intruder ja suuruudenhullu cutthroat trout

Seuraavana päivänä alkoi sääkin jo hieman kirkastumaan ja tuuli tyyntymään, eli Ford Escapen nokka osoitti kohti merta. Ja merihän oli hieno. Meidän lisäksemme paikalle oli myös kerääntynyt kiitettävästi paikallisia onkisällejä ponttooniveneineen. Hopealohiparvia risteili ympäri matalaa rantaa ja mikä parasta, nämä kalat olivat kirkkaita ! Ongelma tässä touhussahan on se, että kyseessä olevat parvet odottavat nousua kutujokeen ja ovat siis jo lakanneet syömästä. Yrittämistä siis vaaditaan että jotain saadaan siimanpäähän. Alueen merikalastuksessa ehdoton juttu on hitaasti uppoava intermediate tai kelluva -perhosiima. Vuorovesi huuhtelee veteen myös suuret määrät levää, joten siimakorin käyttö on suositeltavaa.



Perhoilla ei ole niin väliä. Uittelin ainoastaan #6 Daiichi 2546 koukkuun sidottua pinkkiä paholaista, jossa on Craft Furia vähän pyrstössä ja samaa tavaraa dubattuna rungossa. Ei siis kovin monimutkaista. Perhon vaihtamiselle en nähnyt syytä, syytä joten sama kapistus roikkui siiman päässä ne muutamat kerrat kun kävimme tutustumassa merikalastuspaikkoihin. Alla kuva eväleikatusta, eli poikasena istutetusta hopealohesta. Heti papin heilumisen jälkeen paikallinen kalastaja tuli tarkastamaan tilanteen ja kokeili että rasvaevä tosiaan oli poissa. Paikallisten onkiukkojen pieni piiri pyörii siis samalla tavalla kuin Suomessa. Selkeästi samaa Homo Sapiens -lajia nämä kanadalaiset. Kaveri päätyi graaviksi ja paistinpannulle. Siis kala. Hyvää oli.

Hopealohi (coho, silver salmon) ja pinkki katkaperho

Alla on kuva rannasta. Pienet pisteet merellä on ponttoonikalastajia. Lokkien kanssa saa olla tarkkana, etteivät vie eväitä parempiin suihin. Kanadalainen onkisälli kunnostautui taas meidän turistien opastamisessa ja kertoi miten kalaa kuuluu säilyttää. Kysymyksessä voi toki olla kulttuuriero, mutta suomalaisena tuon opastamisen ottaa lähinnä vain kettuiluna.

Ahnaat lokit

Kun merikalastus oli tullut tutuksi, oli aika siirtyä muille vesille. Vesi- ja lohitilanteen ollessa melko surkea ympäri saaren jokia päätimme kokeilla onneamme steelhead -jahdissa. Saimme oppaaltamme vinkin joesta, johon tänä vuonna oli steelheadia noussut noin kaksinkertainen määrä normaaliin verrattuna. Saarella suoritetaan kalaston laskentaa hieman samaan tapaan kuin Pohjois-Norjassa, eli kellumalla pooleissa snorkkelit päässä ja laskemalla kalat pohjaan. Olimme ottaneet täyden vaellusvarustuksen matkaan reissulle siltä varalta, että joka yö ei tarvitsisi poistua jokivarresta. Osalle joista tulee saaren pienestä koosta huolimatta paljon ajomatkaa ja edestakainen ajelu hotellin ja erämaajokien välillä ei houkutellut. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi varsinkin kun metsäautoteiden kunto oli ajoittain melko huonoa.

Ford Escape matkalla kohti steelheadien kotia

Saarella on myös muita eläimiä kuin lohia ja karhuja

Saavuttuamme perille totesimme veden olevan korkealla, mutta kalastettavissa. Mitään sen parempia ennakkotietoja meillä ei joesta ollut, kuin että kalaa pitäisi sisässä olla hyvin. Jätimme auton siis parkkiin ja lähdimme talsimaan polkua pitkin. Suuri ongelma näillä joilla on saavutettavuus. Vaikka tie menisi 200 metrin päässä joesta ja se näkyisi, se ei tarkoita sitä, että sinne voisi kävellä. Puut ovat normaaliin suomalaiseen näreikköön tottuneille valtavia ja aluskasvillisuutta on myös reilusti. Vancouverin saaren metsät ovat osa Pohjois-Amerikan länsirannikkoa peittävää viileänlauhkeaa sademetsikköä ja se on rehellisesti sanottuna aika paskamaista käveltävää. Kun vielä lisätään siihen saaren suuret korkeuserot niin näitä erämaajokia ei voi kyllä suositella ihmisille, joille muutaman hikilitran vuodattaminen kalan takia on este.

Vaikeakulkuista maastoa

Tuskin on paljoa liioiteltu, jos sanon, että käytimme kilometrin pituiseen matkaan pari tuntia aikaa. Osuimme jokivarteen keskelle kovaa koskijaksoa ja kalapaikkoja siinä ei ollut. Hauskaksi tilanteen teki se, että joki oli sen verran kovassa tulvassa, että kahlaaminen ylävirran paikoille oli mahdotonta. Jouduimme siis takaisin metsikköön rämpimään. Koskijakson päässä meitä odotti upea pieni pooli. Maastokiipeily oli ottanut veronsa, ja päätimme valmistaa trangialla mereltä saamaamme eväleikattua lohta. Paistetun lohen, eväsleipien ja pannukahvien jälkeen oli kalastuksen vuoro.

Ottipaikkaa

Pato

Olin varustautunut joelle varmuuden vuoksi kaksikätisellä vavalla. Perhoksi valikoitui pinkki Intruder ja tipiksi vavan mittainen pätkä T-11 tippinarua. Pooli oli suhteellisen pieni ja sen yläpuolella oli tulvavesien kasaama puupato, josta törrötti pahoja oksia suuntaan jos toiseenkin. Otin siimaa ulos kelalta vain skagitin verran ja rullasin perhon laiskasti vastarannalle. Melkein heti perhon pudottua veteen tuntui hento nykäisy, mutta järkeilin psykoottisessa mielessäni sen olevan pohja. Toisella heitolla perho pysähtyi juuri niskaimun kohdalla, ja vavassa tuntui muutama mukava painallus. Kala kiinni. Paikka oli hieman inhottava väsyttää pitkän vavan kanssa, mutta kala oli suhteellisen helppo pitää poolissa. Pituudesta oli toki etua myös silloin, kun kala yritti syöksyä ja sotkea siimaa patoon. Väsyttelyn jälkeen sain kalan vedettyä pienelle hiekkasärkälle, mutta silloin vasta saikin huomata, kuinka vaikea steelheadia on tarttua pyrstöstä. Steelheadin pyrstöstä on huomattavasti vaikeampi saada otetta kuin lohesta, joten hetki vierähti ennen kuin perhon sai pois kalan suusta. Jos joskus vielä tulee asiaa steelheadjoelle, haavi on ehdoton hankinta sille reissulle.

Ensimmäinen kala, taustalla ottipaikka

Kalan jälkeen pidimme pienen paussin ja annoimme montun rauhoittua. Annoin vavan lainaan ja vaihdoimme kalamiestä. Olisikohan ollut ensimmäinen vai toinen heitto, ja taas kala kiinni. Tällä kertaa hieman edellistä suurempi. Tämä kala oli hieman kirkkaampi sekä villimpi yksilö, ja se esittelikin meille useita hyppysarjoja. Kala onnistui tempomaan itsensä väkisin niskan alapuolelle ja pienen kikkailun jälkeen kala oli valmis kopattavaksi.

Toinen kala

Tässä vaiheessa saman montun tahkoaminen sai riittää ja päätimme vaihtaa onkipaikkaa. Seuraavalle poolille pääseminen velvoitti pieneen vuorikiipeilyyn ja yhden hikilitran vuodattamiseen. Noin 50 metrin kulkemiseen meni siis aikaa arviolta parisenkymmentä minuuttia. Perillä odotti kuitenkin jättimäisen hieno pooli. Ranta oli äkkijyrkkä ja kahlaaminen mahdotonta, joten kaksikätiselle tuli todellista käyttöä. Linkosin siimat niin pitkälle kuin sain ja lapoin ylimääräistä juoksusiimaa virran vietäväksi. Muutaman heiton jälkeen sain perhon uimaan pitkällä siimalla aivan niskaimun tuntumaan, kunnes näin mukavan kokoisen kalan hyppäävän, ja siima alkoi katoamaan käsistä. Kelasin tyhjät siimat pois ja pumppasin kalan pois niska-alueelta. Poolissa oli paljon syvyyttä ja leveyttä joten väsyttämisestä pystyi kerrankin nauttimaan täysin rinnoin. Kala juroi pohjassa tehden välillä hyppysarjoja ja syöksyjä, mutta joutui kuitenkin lopulta näyttämään kylkeä kalastajan kämmenelle.

Nautiskelua

Intruderi pitää kalat kiinni erinomaisesti

Vahvaselkäisiä kaloja

Muistini mukaan paikalta ei runsaasti muita tapahtumia saatu, joten oli aika lähteä yöpuulle kertaamaan päivän tapahtumia. Teltan virittelyn jälkeen poltteet olivat kuitenkin niin suuret, että lähipooli oli pakko käydä vielä tutkimassa ennen auringonlaskua. Ja kyllä kannattikin. Tein laskua viimeisenä ja alavirrasta alkoi tasaisesti kuulumaan kirosanoja. Poolin niskalle oli ilmeisesti asettunut mukava parvi kaloja ja ne olivat iskupäällä. Kuitenkin jostain syystä tartutukset eivät olleet kuitenkaan onnistuneet - olikohan miehessä vika. Kun pääsin paikalle, alkoi kädessäni ollut siimalenkki kadota huolestuttavaa vauhtia alavirran suuntaan. Ottia seurasi rajuja syöksyjä, ja koitin ohjata kalan pois niskalta väljemmille vesille toivoen, että niskan muut kalat eivät häiriintyisi. Jo heti alkusyöksystä huomasi, että nyt oli vauraampi kala kyseessä. Väsyttelin kalan mahdollisimman nopeasti rannan tuntumaan ja sainkin pyrstöstä otteen, mutta kala onnistui potkaisemaan itsensä vapaaksi. Sain kalan uudestaan lähietäisyydelle ja otin pyrstöstä kiinni tällä kertaa paremmin. Poseerausasentoa hakiessani kala kuitenkin potkaisi viimeisen kerran, ja ikävä kyllä hyvää kuvaa tästä kalasta ei saatu. Painoa kalalla oli arviolta 4-5 kiloa ja kyseessä oli jo hieman tummunut yksilö. Harmittaa vieläkin.

Lähestyy

Kiinni on, mutta vain hetken

Tapahtumarikkaan päivän jälkeen oli aika siirtyä telttaan nukkumaan. Aikaisen herätyksen ja tukevan aamupalan jälkeen oli hyvä lähteä taas joelle. Kalastimme edellisillan poolin saamatta tapahtumia ja siirryimme pikkuhiljaa jokipenkkaa pitkin alavirtaan päin. Jo heti seuraavasta loppuliu'usta tuli ensimmäisillä heitoilla muutama tälli ja jonkun aikaa pääsin väsyttelemään myös steelheadia. Tämä kala kuitenkin karkasi. Tästä hermostuneena tein uuden heiton virran toiselle puolelle ja ohjasin siiman kulkemaan vavalla niin, että se uppoaa sopivalle tasolle kovan virran alle. Siiman päästessä kovan pintavirran alle tuntuu taas kova tempaisu ja alkaa köydenveto. Kala näyttää kauniin punaiselta vedessä ja käymmekin pientä arvuuttelua mahdollisesta lajista. Saan sen helpohkosti lähettyville ja nappaan tukevasti pyrstöstä kiinni - tällä kertaa pysyy. Kala  tuomitaan välittömästi kutuasuiseksi hopealoheksi. Myös syy hieman laimeaan taisteluintoon löytyi, sillä kala oli onnistunut otin jälkeen kieputtamaan koko perukkeen pään ja myös kiduskansien ympärille. No eipä olisi karannut, vaikka olisi koukku tippunut suupielestä. Kala takaisin ja onkimies vaihtoon.

Väsyttelyä

Hopealohi

Evoluution riemuvoitto: Tyynenmeren lohille ominaiset mustat ikenet

Vaihtomiehen tultua areenalle ei seuraavaan kalatapahtumaan kauaa mennyt. Taas vietiin Intruderia steelheadin toimesta. Muutamat tyypilliset hypyt ja juromiset ennen vapautusta - kalastus rupesi tuntumaan jo vähän turhan helpolta.

Koukkua pois

Pieni, mutta kirkas steelhead

Pooli oli arviolta 100 metriä pitkä ja tapahtumia saimme koko matkalta. Pari kaveria suostui tulemaan jopa kuvattavasti asti. Niska-aluetta haravoidessa sai taas huomata, että steelheadit viihtyvät kyseisissä paikoissa. Tapahtumia tuli runsaasti niskalta ja nopeasti mielen valtasi tunne, että nämä kalat ovat usein muutaman kalan parvissa väijymässä. Summer run steelhead ei käyttäydy kuten meidän lohemme, vaan jatkaa tankkaamista läpi talven aina kutuun asti. Tämä teki kalastuksesta ainakin tällä kertaa helppoa ja mukavaa. Kalat on melkein kuin atlantilaisia, mutta ottihaluisempia.

Väsyttelyä

Uittamista

Hyppy

Aavistuksen tummunut summer run steelhead

Kävimme lävitse vielä alapuolisen poolin, jonka yläpäässä oli erittäin syvä kalliomonttu ja alapäässä pitkä niska-alue. Poolista napsahteli tärppejä tasaiseen tahtiin ja joku antautui myös kuvattavaksi asti. Kerrassaan upeaa kalastusta. Tähän oli hyvä päättää päivän kalastukset ja tutkailla seuraavaa kohdetta.

Sumuiset vuoret

Sumuisten Vuorten Steelhead

Kahlailua

Tässä vaiheessa reissua oli aika perinteiselle arpomiselle ja pidimme hieman matalampaa profiilia kalastuksen suhteen. Kalapaikkoja olisi kyllä ollut. Kävimme eräällä pikkujoella, jonka kalojen kanssa emme päässeet ikävä kyllä kontaktiin. Ainoa mainittava tapahtuma oli putoaminen noin metrin korkuiselta jyrkältä penkalta suoraan pää edellä jokeen. Onneksi sain otteen vedenalaisesta juurakosta, sillä tätä blogia tuskin ilman sitä olisi. Heti alla alkoi pitkä ja jyrkkä, rotkossa kulkeva koskijakso.

Pikkujoki

Suuntasimme kohti uusia apajia ja päätimme mennä katsomaan kuolevia lohia, sekä niillä mässäileviä karhuja. Ensimmäinen nalle tulikin kurkkaamaan heti autosta noustua tilannetta, mutta ei viihtynyt sen kauempaa. Ehkä parempi näin, mielummin sitä painii oman lajin edustajien kanssa. Rannassa haisi tukevasti kala. Tulva sekä mustakarhut olivat kuljetelleet raatoja ympäriinsä. Elävien kalojen kanssa päästiin kontaktiin vain yhden hyvinkin kutuvalmiin kuningaslohen (chinook, king salmon) kanssa. Kalojen kuolemista, kutemista ja nousemista oli mielenkiintoista seurata, vaikka kalastus jäikin sivuosaan. Samaa spektaakkelia harvemmin näkee Vantaanjoella.

Heittelyä

Yksi miljoonasta raadosta

Pakollinen nallekuva

Kalanhajuisen päivän jälkeen hotelliyö teki hyvää ja seuraavana päivänä vuorossa oli turistikierros Stamp Riverille. Kyseiselle joelle on rakennettu kalaportaat helpottamaan kalojen nousua. Joki olikin täynnä kalaa ja  vettä, joka käytännössä esti rannalta kalastuksen.

Stamp River

Nousukalojen määrät ovat hieman eri luokkaa kuin meillä kepulandiassa. Keskimääräinen vuosinousu Coholla 60 000 ja Sockeyella yli 200 000 lohta

Simojoki - Salmon River kalpenee. Kuningaslohta nousee huimat 50 000 kappaletta vuosittain ja steelheadeja 2,500 kalaa.

Tulvavedet kuohui yli kalaportaiden

Nousua odottavia kaloja kalaportaiden suulla

Stamp Riverillä vesitilanne oli sen verran surkea, että motivaatiota kalastukseen ei riittänyt vaan oli aika suunnata kohti pienempiä jokia. Kalastusopas soitteli kuulumisia ja keskustelimme mahdollisista kalastuskohteista. Kohteeksi valikoitui pieni joki, jossa on summer run steelhead kanta sekä muutamia lohilajeja. Matka joelle oli pitkän kinttupolun takana ja tällä kertaa Ford Escapen maasto-ominaisuuksista oli todellista hyötyä. Kalastelimme jokea yhden päivän ajan ja näimme steelheadeja sekä lohia, mutta tällä kertaa oli vika joko kaloissa tai omissa taidoissa, sillä tapahtumia emme saaneet. Mukavaa oli erityisesti nähdä steelhead -parven herkuttelua kutevien lohien takana. Vaikka kalat syöntipuuhassa olivat, niin ihmeen vaikea näitä oli silti koukuttaa. Mätipallojäljitelmät eivät kelvanneet ja pinturiakin tyytyivät vain seuraamaan.

Kirkkaat kalat keskellä steelheadeja, tummemmat taustalla hopealohia

Hieno kalliopooli

Pohja täynnä hopealohia

Erään poolin niska-aluetta

Tämän jälkeen alkoikin olemaan suurimmat kalastuspoltteet poissa ja oli aika tutustua Vancouverin kaupunkiin. Enää herää vain kysymys minne seuraavaksi ? Alaska, Kamtsatka, Siperia vai Etelä-Amerikka ? Vaikka Vancouver Island on mielenkiintoinen kalastuskohde, on seuraava suurempi kohde oltava hieman erämaisempi; saarella voi törmätä nimittäin ihmisiin.